Heppahöperö pienestä pitäen
9-vuotiaana paloin halusta päästä ponialkeiskursseille. Ratsastuskoulun satulahuoneessa kursseille ilmoittautuessani sain kuitenkin kuulla olevani liian pitkä ponin selkään. Pettymykseni nähtyään he kertoivat hevosalkeiskurssista, joka alkaisi kuukauden kuluttua. Jäin onnellisena odottamaan sitä.
Niin meni lapsuuteni ja nuoruuteni – hevostalleilla. Säässä kuin säässä matkustin bussilla, pyöräilin ja joskus jopa kävelin reilun 10km matkan kotoa Lauttasaaresta Espooseen ratsastamaan. Opiskelin myös pianonsoittoa ja kävin aitajuoksutreeneissä, koulun ja kavereiden ohella tietysti. Opin paljon hevosilta ja ahmin kokeneiden hevosihmisten jakamaa tietoa hevosista. Rakastin tätä aikaa.
Lukion ja välivuoden jälkeen aloin opiskelemaan sairaanhoitoalaa. Köyhältä opiskelijalta hevosharrastus jäi vuosiksi. Valmistuttuani sairaanhoitajaksi muutin kauas kotikaupungistani, Helsingistä. Olin onnellinen ja unelmoin perheestä, lapsista ja mukavasta työpaikasta.
Kohtalo puuttui peliin
Kohtalolla oli kuitenkin eri suunnitelmat tulevaisuuteni varalle. Helmikuisena yönä 1988 sairastuin ja koko elämäni suunta muuttui. Aamulla mikään ei ollut enää ennallaan. En pystynyt juurikaan liikkumaan, puheeni sammalsi, enkä nähnyt normaalisti. Tauti diagnosoitiin myöhemmin yleistyneeksi vaskuliittisairaudeksi aivoissa ja silmissä.
Sairaus jätti minuun jälkensä. Jäykkyys, koordinaatiovaikeudet, vaikeudet liikehallinnassa ja tasapainossa ovat muistoksi jääneitä neurologisia oireita. Lisäksi minulla on lihasheikkoutta ja -katoa sekä silmämuutoksia, joiden perusteella minulle on määritetty 100% näkövamma. Oikea silmä on poistettu ja vasemmassa silmässä on todella pieni näkökenttä ja heikko näkö silmänpohjamuutosten vuoksi.
Näillä mennään.
Uusi alku
Kymmenen vuoden tauon jälkeen innostuin hevosista uudelleen vuonna 1996 ja kokeilin varovasti miltä ratsastus tuntuu muuttuneessa kropassani. Jäin koukkuun saman tien ja kun kuulin, että pararatsastus (Para-Equestrian Dressage) on kilpailulaji paralympialaisia myöden, innostuin – todellakin!
Koulutukseltani olen anestesia- ja tehosairaanhoitoon erikoistunut sairaanhoitaja, elinympäristösuunnittelija (sosiaali- ja terveysteknologiaopinnot) ja minulla on opintoja myös musiikkiterapiasta (Sibelius Akatemia). Tällä hetkellä työskentelen edelleen, mutta vain kahtena päivänä viikossa.
Olen asunut Mäntsälässä mieheni kanssa keväästä 2006. Perheeseemme kuuluu myös opaskoira Ralli. Edustan Kirvunkylän Ratsastajia (KKR).
Saavutukseni löydät listattuna täältä.